Tietoja minusta

Olen kantapääyliopiston käynyt "pellintaivuttaja". Pelti materiaalina tuntui minulle niin luontevalta työstää, että monien vuosien harrastuksesta tuli leipätyöni. Valmistan ns. mustasta pellistä patinoituja sisustus- ja lahjaesineitä piensarjoina ja uniikkikappaleina. Patinointitekniikat, joita töissäni käytän, ovat lukuisien kokeilujen tulosta.

Ensimmäiset  kuvalliset rintaneulat( 1 )  ja valokuvakorut ( 2 ) syntyivät jo vuonna 1999 ja 2000 milleniumin kynnyksellä. Lehtiruotiriipukset ( 3 ) ja korvakorut ( 4 ) ovat myöhenpää tuotantoa, mutta idea on sama; jotain pientä, kaunista ja herkkää suurentavan lasin alla. 

Entisessä elämässäni olin maalari. Valmistuin maalariartesaaniksi Vantaan Käsi- ja taideteollisesta oppilaitoksesta vuonna 1991. Toimin joitakin vuosia tuossa ammatissa ja ehkäpä mielenkiintoisin työ jonka tuolloin toteutin oli tämä Lebellin kauppiaantalon kattomaalauksen jäljitelmä yksityiskotiin.